Retkeilyyn tarkoitettuja erityisvarusteita ei välttämättä tarvita osallistuakseen telttaretkille. Muutamat tuotteet kuten teltta, makuupussi ja rinkka tai selkäreppu ovat kuitenkin ehdottomia varusteita. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse ostaa uutena, vaan partiolaiset järjestävät usein omia varustevaihtopäiviä ja kirppiksiä, jolloin saattaa tehdä hyviä löytöjä edullisesti. Oikeat retkivarusteet on tehty kestämään hankalissa olosuhteissa ja ne on myös suunniteltu erittäin kevyiksi ja vähän tilaa vieviksi, joten ne ovat oivallisia etenkin pidempiä vaelluksia silmälläpitäen. Aivan tavalliset kotoa löytyvät tavarat toimivat kuitenkin yhtä hyvin.
Myös turvallisuuteen kannattaa panostaa ja ottaa aina esimerkiksi GPS-laitteen tai älypuhelimen lisäksi mukaan myös paperinen kartta ja kompassi. Erityistaitoja painottavien partioryhmien tulee ottaa huomioon myös omat tarpeet turvallisuuden maksimoimiseksi. Esimerkiksi meripartiolaisten tulee huolehtia pelastusvarusteista sekä siitä, että lämpimiä varusteita on tarpeeksi. Ruokatarvikkeiden suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon päivien määrä sekä tarvikkeiden paino rinkassa. Mikäli leirissä ei ole nuotiopaikkaa tai meneillään on metsäpalovaroitus, tulee miettiä tarkemmin, miten ruokaa reissussa valmistetaan.
Teltta
Partiolaisen ei yleensä tarvitse hankkia omaa telttaa, vaan sen saa yhteiskäyttöön oman vartion puolesta. Jos oman teltan saa ottaa retkelle mukaan ja sellaisen haluaa hankkia, kannattaa ottaa huomioon sen koko, paino sekä miten helppo se on asentaa. Kannattaa myös tarkistaa teltan vedenpitävyys ja hankkia tarvittaessa lisäsuojaa sadepäivien varalle. Mukavuutta lisäävät ikkuna-aukot ja hyönteisverkot.
Makuupussi
Makuupussi on olennainen osa metsäretkiä ja vaelluksia. Usein ensimmäisille retkille makuupussin voi myös lainata tai vuokrata, mutta jos aikoo retkeillä enemmän, kannattaa ostaa oma pussi. Ensimmäistä makuupussia valitessa kannattaa miettiä sen käyttötarkoitusta eli tuleeko se kesä- vai talvikäyttöön. Talvikäyttöön tarkoitetut makuupussit ovat usein hieman liian lämpimiä kesäkäytössä, mutta etenkin kesämakuupussilla tulee talven kovilla pakkasilla liian kylmä. Myös makuualustaan kannattaa panostaa nukkumismukavuuden lisäämiseksi.
Retkivaatteet
Vaikka aivan perusvaatteillakin pärjää, kannattaa asut miettiä kuitenkin valmiiksi ja ottaa huomioon myös se, että liian painavan rinkan kanssa on vaikeaa vaeltaa pitkää matkaa. Mitä vaikeakulkuisempaa maasto on, sitä kevyempänä kantamukset kannattaa pitää. Kerroksellisuus on pukeutumisessa erittäin tärkeää ja nopeasti kuivuvat tekniset vaatteet ovat monikäyttöisiä. Lämpimälläkin säällä kannattaa varata mukaan lämmintä vaatetta, sillä metsässä saattaa olla kuitenkin vilpoista.