Partiovaellukselle on tärkeää ottaa mukaan muovitaskuun sujautettu paperinen kartta alueesta, sekä perinteinen kompassi tarkan kulkusuunnan selvittämiseksi. Näiden lisäksi vaeltajien paras ja tärkein apuväline on ehdottomasti älypuhelin. Vaikka metsäretkellä ollaankin sen vuoksi, että siellä opitaan erätaitoja sekä selviytymään tiukassakin tilanteessa, tulee mukana kaiken varalta pitää puhelinta. Myös kommunikointi kotiväen tai lippukunnan kanssa onnistuu helposti, kun puhelin on mukana.
Apua saatavilla välittömästi
Tärkein syy, miksi puhelin tulee ottaa mukaan rinkan taskuun on se, että hätätilanteen sattuessa sillä saa heti apua paikalle. Kun älypuhelimeen lataa 112-sovelluksen, et tarvitse tarkkoja koordinaattitietoja. Soittaessasi sovelluksen kautta hätäkeskukseen sijaintitiedot tulevat automaattisesti pelastushenkilökunnan näkyville ja he osaavat tulla oikeaan paikkaan auttamaan. Puhelimen välityksellä voidaan myös vastaanottaa toimintaohjeita siihen asti, kunnes apu löytää perille. Jos tilanne ei vaadi välitöntä apua, mutta neuvoja kaivataan, voi niitä etsiä helposti Internetistä. Myös kartta- ja säätiedot löytyvät helposti ja seuraavan päivän vaelluksen suunnittelu on helpompaa.
Ajanvietettä pienessä paketissa
Kun vaelluksella on tauko varsinaisesta partiotoiminnasta, on sopiva aika ottaa pieneen tilaan kätevästi mahtuva viihdekeskus esiin. Älypuhelimesta voidaan kuunnella vaikka iltahetkeen sopivaa musiikkia yhdessä. Lisäksi mukana kulkee kokonainen kirjasto erilaisia mestariteoksia, joita voi lukea omassa rauhassaan e-kirjoina. Omaa aikaansa voi viettää myös teltassa muiden mentyä nukkumaan ja pelata hetken osoitteessa https://kalevalakasino.org/, ja viihtyä sieltä löytyvien erilaisten kasinopelien parissa. Tältä sivustolta löydät erittäin suuren määrän viihdettä, olipa suosikkislottisi mikä tahansa.
Muistot talteen
Hyötytekijöiden ja ajanvietteen lisäksi puhelimella on helppo taltioida erilaisia tietoja ja mukavia tapahtumia. Sillä voi päivittää partioryhmän omia sosiaalisen median kanavia ja lisätä päiväkirjaan tapahtumia ja tietoja siitä, mitä aktiviteetteja retkellä on suoritettu. Myös yhteisiä lauluja ja esityksiä voidaan nauhoittaa ja jakaa muistoja niiden kanssa, jotka eivät päässeet mukaan tällä kertaa. Partiokavereista otetut valokuvat ovat aina tärkeitä ja niitä on helpointa ottaa ja jakaa toisten kanssa älypuhelinten avulla. Myös yhteydenpito kotijoukkoihin on tärkeää. Puhelimella omat päivitykset onnistuvat helposti tai kotiin voi lähettää vaikka hyvän yön toivotukset tekstiviestillä.